|
|
Vaelluskalojen nykytila ja tulevaisuus |
|
|
|
Järvilohi on lohikaloistamme laji, jonka dramaattiseen kohtaloon kiteytyvät virtavesiympäristöämme viime vuosisatoina kohdanneet suuret muutokset. Olemme menettäneet luontaisesti lisääntyvän järvilohen luonnostamme. Järvilohta on esiintynyt luonnonkierrossa ainoastaan Suomen suurimmalla järvialueella Vuoksen vesistössä. Järvitaimen puolestaan kuuluu ympäristöministeriön lajien uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettäviin lajeihin, mutta käytännössä sitäkin ovat kohdanneet samat elinympäristömuutokset kuin järvilohta. Molempien kalojen elinkierrot ja elinympäristövaatimukset ovat varsin samanlaisia, ja molempien kalalajien olemassaolo perustuu nykyisin lähes täysin istutuksiin.
Syyt virtakutuisten vaeltavien lohikalojen ahdinkoon ovat yhteydessä ihmisen tekemiin huomattaviin vesistömuutoksiin, jotka ovat pala palalta murentaneet lohikalojen luontaisen elinkierron edellytyksiä. Vesistörakentaminen alkoi Saimaalla jo 1500-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa oli lähes 40 000 kilometriä uittoväylää. Niinpä myös Saimaaseen laskevat virtavedet ovat lähes kaikki joutuneet perkauksien kohteiksi. Virtavesissä sijainneet lisääntymisalueet ovat supistuneet alaltaan ja heikentyneet laadultaan merkittävästi. Lisäksi lajien luontainen vaellus on estynyt erilaisten patorakennelmien vuoksi. Viimeinen naula lohikalojemme arkkuun lyötiin, kun vesivoima valjastettiin sähköntuotantoon. Tällä hetkellä Suomessa ei ole jäljellä juurikaan vesistökokonaisuuksia, joissa vaelluskalojen luonnonmukainen elinkierto olisi kokonaisuudessaan mahdollista.
On arvioitu, että luonnontilaisella järvilohella oli aikoinaan käytössään n. 300 hehtaaria poikas- ja lisääntymisalueita Pielis-, Koita- ja Lieksanjoen vesistöissä. Nykyisin nämä alueet ovat supistuneet noin 18 hehtaariin, jotka puolestaan ovat edelleen pirstaloituneet mm. voimalaitosrakentamisen seurauksena saarekkeiksi eri jokialueille, joilta ei ole enää vapaata vaellusreittiä Saimaan järvialtaalle. Samankaltaiset ihmisen toimet ovat heikentäneet myös muita Sisä-Suomen taimenvesistöjä sekä varsin laajasti myös Itämereen laskevien lohi- ja meritaimenjokien elinympäristöjä.
Vaikka alkuperäinen luonnonvarainen järvilohi on menetetty, on viljellyn kannan palauttaminen luontaisen lisääntymisen piiriin täysin realistista eräissä Vuoksen vesistön osissa. Sekä järvilohen että järvitaimenen kohdalla on olemassa edellytyksiä luontaisen elinkierron palauttamiselle, mutta onnistumisen kiistämättömänä ehtona on, että luonnonkierron palauttamisen eteen tehdään tähänastista huomattavasti voimakkaampia ja kokonaisvaltaisempia toimenpiteitä. Luonnonkierron palauttaminen on oltava keskeisin tavoite tulevissa kalataloudellisissa ennallistamistoimenpiteissä.
Nykytilanne ei mairittele Suomea, tuhansien järvien maata, joka on tunnettu puhtaasta luonnostaan ja sen rikkauksista. Suomen luontomatkailun ja erityisesti kalastusmatkailun pitkän aikavälin kehittäminen ja markkinointi vaatii puheiden ohella myös merkittäviä ympäristötekoja.
Saimaa on kansainvälisesti tunnettu vesistö, jonka lajien suojelutyöhön tulisi kiinnittää huomiota laaja-alaisemmin. Saimaalla on tehty valtavasti työtä saimaannorpan pelastamiseksi, mikä onkin malliesimerkki onnistuneesta lajiensuojeluun eteen tehdystä työstä. Onko uhanalaisuus järvilohen kohdalla johtanut riittäviin toimiin lajin pelastamiseksi ja luonnonkierron palauttamiseksi? Entä riittävätkö tähänastiset taimenen elvytyshankkeet takaamaan uhanalaisten taimenkantojen tulevaisuuden alueella? Millaisia mahdollisuuksia meillä on palauttaa taimen ja järvilohi luonnonkiertoon?
|
|
|
Saimaa-pielinenSaimaa-Pielisen järvialue nousi esiin yhtenä mahdollisena pohjoismaisena maailmanperintökohteena vuonna 1996 tehdyssä Pohjoismaiden ministerineuvoston mietinnössä. Lisätietoja hankkeesta www.esavo.fi/saimaa-pielinen/
|
|
|
