Taustaa ja seminaarin luennoitsijat PDF Tulosta Sähköposti

Kalatalouden tutkimukseen ja koskikunnostushankkeisiin on panostettu kymmeniä miljoonia euroja kuluneina vuosikymmeninä. Virtavesikunnostuksia on tehty myös aktiivisten kalastajien toimesta talkootyönä. Ovatko vaelluskalojen luonnonkierron palauttamisen eteen toteutetut hankkeet ja toimet johtaneet toivottuihin tuloksiin? Mitä luonnonkierron palauttaminen vaatii ja millä kriteereillä tehtyjä entisöintejä arvioidaan? Vaelluskalojen elinympäristövaatimuksia ja vaelluskalojen elinkiertoon liittyviä seikkoja on tutkittu myös paljon. Viranomaistahot ja talkooväki tekevät jatkuvasti töitä vaelluskalojen luonnonkierron palauttamisen eteen. Jotta toimet johtaisivat toivottuihin lopputuloksiin, kunnostuksista vastaavat tarvitsevat tietoa siitä, miten tähän asti on toimittu, sekä siitä missä olisi parantamisen varaa.

LUENNOITSIJAT

Seminaarin alustajina toimii Suomen kokeneimpia ja kansainvälisesti arvostettuja tutkijoita ja asiantuntijoita, jotka esittelevät vaelluskalojen historiaan, elinkiertoon, elinympäristövaatimuksiin ja luonnonkierron palauttamiseen liittyviä tutkimustuloksia. Seminaarirunko pyrkii näin sisällöllisesti kattamaan laajasti koko ongelmakentän vaelluskalakantojen biologisista edellytyksistä aina käytännön kunnostustarpeisiin ja rahoitusmahdollisuuksien arviointiin saakka.

Paneelikeskusteluun (20.5.2006 ) osallistuivat:
- professori, kansanedustaja Erkki Pulliainen, paneelin pj.
- professori Hannu Lehtonen (Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö)
- kalastusneuvos Pentti Munne (Maa- ja metsätalousministeriö)
- ympäristöhoitopäällikkö Timo Yrjänä (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus)
- kehittämispäällikkö Hannu Huikuri (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto)
- professori Juha Pentikäinen
- erikoistutkija Jorma Piironen (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos)
- puheenjohtaja Teemu Tahvanainen (Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri)
- kalastusmatkailuyrittäjä Pekka Sivonen (Tervon lohimaa)

 

Saimaa-pielinen

Saimaa-Pielisen järvialue nousi esiin yhtenä mahdollisena pohjoismaisena maailmanperintökohteena vuonna 1996 tehdyssä Pohjoismaiden ministerineuvoston mietinnössä. Lisätietoja hankkeesta www.esavo.fi/saimaa-pielinen/

Seminaarin 2006 yhteistyökumppanit

rtk
te
kaavi
joensuu
sasta
teho
laakkonen
lami
lappi
lohimaa
mediavuo
museo
RocketTheme Joomla Templates